TULOSTA SIVU:
Sivukartta
TEKSTIN KOKO:
Kasvata tekstin kokoaPienennä tekstin kokoa
SIVUKARTTA:
Tulosta
ETSI SIVUILTA:

Vuosikertomus 2009

Vuosi 2009 oli liiton vertaistoiminnan teemavuosi. Tietoa vertaistuen mahdollisuudesta vietiin jäsenyhdistyksille, erikoissairaanhoidon yksiköihin ja myös terveyskeskuksiin. Vuosi huipentui jäsenistön ja henkilöstön yhteiseen virkistystapahtumaan.

Edunvalvonnan painopiste oli elinluovutuspulaan vaikuttamisessa ja sosiaaliturvan muutosten seurannassa. Munuais- ja maksaliitto esitti yhdessä SYKE ry:n kanssa vaatimuksen sosiaali- ja terveysministeriölle kansallisen elinluovutusohjelman käynnistämisestä. Vuoden aikana alettiin valmistella lainsäädäntömuutosta, jolla vainajan elinluovutustahto toteutuisi myös kuoleman jälkeen, eivätkä omaiset voisi enää estää luovutusta oman tahtonsa mukaisesti. Lakimuutoksiin sisältyi myös elävän luovuttajan taloudelliseen turvaan liittyvien epäkohtien korjaamistoimenpiteitä.

Vuoden 2008 elinpulasta tiedottaminen ja uuden elinluovutuslain valmistelu ovat olleet näkyvästi esillä tiedotusvälineissä ja lisänneet myös liiton tunnettavuutta elinsiirron saaneiden järjestönä.

Lisää Munuais- ja maksaliiton vuoden 2009 toiminnasta kerrotaan vuosikertomuksessa.

Vuosikertomus 2009
[pdf]Vuosikertomus2009.pdf, 119 kb, Päivitetty: 24.05.2010
© Munuais- ja maksaliitto ry | Sivu päivitetty 20.5.2011: Petri Inomaa
Munuais- ja maksaliitto ry, Kumpulantie 1 A, 6. krs 00520 Helsinki, puh. +358 9 434 2270