Ihmisellä on kaksi munuaista, jotka sijaitsevat vartalon selkäpuolella molemmin puolin kylkiluiden alla.
Munuainen on muodoltaan papua muistuttava elin, joka painaa noin 150 g. Sen rakenteessa erottuu kolme eri osaa. Lähimpänä pintaa on kuorikerros, sen alla ydinkerros ja munuaisallas, josta virtsajohdin lähtee virtsarakkoon.
Munuaisten toiminnallinen yksikkö on nefroni, joka poistaa verestä jätetuotteita ja siirtää niitä virtsaan. Kummassakin munuaisessa on noin miljoona nefronia. Nefroni on pitkä ja kapea toisesta päästään suljettu putki, joka alkaa Bowmannin kapselista. Kapselin sisällä olevat ohuet sykerömäiset verisuonet muodostavat munuaiskeräsen, eli glomeruluksen.
Munuaiskeräsissä verestä suodattuu vettä, suoloja ja kuona-aineita, jotka siirtyvät munuaiskeräsestä lähtevään kiemuratiehyeeseen, eli tubulukseen. Kiemuratiehyitä ympäröivät verisuonet imevät vettä, suoloja ja muita tarpeellisia aineita takaisin verenkiertoon. Jäljelle jäävä virtsa siirtyy tubuluksista munuaisaltaaseen ja edelleen virtsanjohdinta myöten virtsarakkoon.
Jos munuaiset lakkaavat kokonaan toimimasta, ihminen menehtyy ilman hoitoa.
- Huolehtia elimistön nestetasapainosta
- Puhdistaa veri haitallisista kuona-aineista, jotka erittyvät virtsaan
- Huolehtia verenpaineesta
- Huolehtia suolojen ja kivennäisaineiden tasapainosta
- Erittää D-vitamiinia
- Erittää EPO:a (erytropoietiinia)
- Neljäsosa ihmisen verimäärästä kulkee munuaisten läpi





