Opintorahan myöntämisen edellytyksenä on, että ammattiin tai tutkintoon tähtäävät opinnot kestävät vähintään yhden lukuvuoden, joksi katsotaan myös noin lukuvuoden kestävä tavoitteellinen kurssimuotoinen opiskelu.
Opintorahaa myönnetään ensisijaisesti alle 40-vuotiaille ja uudelleenkoulutukseen alle 60-vuotiaille hakijoille.
Opintorahaa myönnetään kaikille edellytykset täyttäville hakijoille samansuuruinen määrä.
Opintorahan suuruus määräytyy hakijoiden määrän ja talousarvioon varatun määrärahan mukaisesti, mutta on enintään 500 euroa hakijaa kohti.
Samalle henkilölle voidaan myöntää opintorahaa enintään joka kolmas (3.) vuosi ja enintään neljänä (4) perättäisenä kertana.
Opintorahan myöntämisperiaatteiden muutoksista päättää Munuais- ja maksaliiton hallitus. Muutoksen hyväksymiseen tarvitaan kaksi kolmasosaa (2/3) äänestyksessä mainituista äänistä.
Opintorahan myöntäminen delegoidaan toiminnanjohtajalle, joka tekee päätökset nimetyn henkilön esityksestä.
Opintorahaa haetaan liitosta saatavalla erillisellä hakukaavakkeella.
Opintorahan myöntämisestä päätetään joka toinen vuosi. Seuraavan kerran opintorahaa myönnetään vuonna 2013.
Tulosta tästä
| VOIMASSAMKallioHakulomake+säännöt.doc, |





